Hae
Juoksujalkaa

Pitkästä aikaa yli kaksikymppinen!

Lauantain lenkillä ei hiertänyt : D. Sääkin oli toivotunlainen, aurinko paistoi ja ai että, nautin noista sulista kaduista!

Lähtiessä vähän jännitti, kuinka perjantain lenkillä tulleet hiertymät kestäisivät juoksua, mutta hyvin meni. Juoksin pitkästä aikaa yli 20 km ja vasta 18 kilometrin kohdalla hiertymät alkoivat muistuttaa itsestään, joka ei enää siinä vaiheessa haitannut.

Yritin lenkin aikana pitää myös hieman nopeampaa tempoa yllä, joka onnistui hyvin myös ylämäissä, jotka yleensä otan leppoisammin. Reitti piti sisällään kuitenkin harmittavan paljon liikennevaloja ja parit niin liukkaat kohdat, että piti vaihtaa kävelyyn.

Jalassa olivat nämä Haglöfs Gram Comp -maastojuoksukengät

 WP_20130316_006

Kyseessä ovat Asicsin ja Häglöfsin yhteistyön myötä kehittyneet maastojuoksukengät, joista Joonas on kirjoittanut aiemmin.

Olen käyttänyt viime aikoina usein näitä kevyitä kenkiä  ja kuten kuvista näkee, kilometrejä on jo jonkin verran niille kertynyt.

WP_20130331_004

WP_20130331_005

Kengistä on luvassa myöhemmin oma, kattavampi testiraportti.

Pitkäperjantain yllättävän lyhyt lenkki

Neljä päivää vapaata, eikä juuri mitään suunniteltua ohjelmaa! Mahtavaa!! Luvassa siis liikuntaa, lepoa ja rentoutumista.

Pääsiäinen starttasikin torstaina sulkismatsilla, jossa alkaa jo näkyä pieniä kehityksen merkkejä. Lyöntejä on saatu jo hiottua niin, että sulkiskaverikin joutui ottaa muutamia juoksuaskeleita : D Matsin jälkeen vielä tehokas tunti salilla.

Pitkäperjantain kunniaksi oli tarkoitus juosta pidempi, vähintään 15 kilometrin lenkki. Sää oli täydellinen ja kadut alkavat vihdoin sulaa.

Fiilistelin lähtiessä Nimbuksia, jotka vetäisin jalkaani pitkän talvitauon jälkeen. Olen koko talven juossut Goretex-lenkkareilla ja maastojuoksukengillä. Oli mahtava tunne vetäistä normilenkkarit jalkaan!! Lenkki sai kuitenkin yllätyskäänteen 5 kilometrin kohdalla.

WP_20130329_050

Jo useilla lenkeillä sisäänajetut Nimbukset alkoivat 5 kilometrin kohdalla hiertää niin pahasti, ettei juoksusta tullut enää yhtään mitään. Yritin sinnitellä vielä muutaman kilometrin ja säätää kenkiä pariinkin otteeseen, mutta ei auttanut kuin kääntyä takaisin! : D Nyt koko homma naurattaa, mutta lenkillä ei hymyilyttänyt yhtään. Pitkäperjantain kärsimyslenkin saldona 9 km ja järkyttävät rakkulat holvikaarissa…

Huomenna sitten uusi yritys (toiset kengät) ja pidempi lenkki, toivottavasti yhtä aurinkoisessa säässä! Nimbusten sisäänajo täytyy myös aloittaa uudelleen.

Lenkin jälkeen testasin muuten Real Palauttavaa leipää, josta kirjoitin aiemmin.

WP_20130329_052
ASA:n facebookiin tulleiden kommenttien perusteella, ennakko-odotukset eivät olleet kovin korkealla, mutta halusin tietysti maistaa leipää itse. Paahdettuna leipä toimi hyvin ja tykkään tuollaisesta makeasta vähän saaristolaisleipää muistuttavasta mausta. Ei paha ollenkaan!
WP_20130329_055
Ilman paahtamista en kuitenkaan usko leipää syöväni ja päällisetkin pitää olla kunnossa. Pieni pettymys oli myös, että pussissa oli vain 4 leipää…