Hae
Juoksujalkaa

Kuinka selviän maratonista?

Sellaiset ajatukset valtasivat pään väkisinkin, kun sunnuntaina pitkältä lenkiltä hädin tuskin kotiin asti selvisin. Lenkki oli pituudeltaan 32 kilometriä ja aikaa kului n. 3,5 tuntia. Siihen olisi pitänyt jaksaa vielä kymppi juosta. Ei olisi onnistunut – ainakaan viime sunnuntaina. Lämpöisellä kelillä saattoi olla osuutta asiaan, mutta jälleen kerran oli todettava, että maraton on pitkä matka. Ei mene ihan heittämällä.

kuva 2

ajatuksen virtaa lenkeillä

Pitkillä lenkeillä ehtii muutenkin käydä aikamoisen tunneskaalan ja ajatuskavalkadin läpi. Viime sunnuntaina tuli mietittyä koko mennyttä vuotta ja aikajaksoa Tukholmasta Tukholmaan. Lenkit ovat tuntuneet paremmilta kuin koskaan aiemmin, mutta viime aikoina olen uinut juoksun suhteen kuitenkin vähän syvissä vesissä. Oikeastaan HCR:lta lähtien askel on painanut ja koko maraton jännittää ja jopa pelottaa!

Sunnuntain lenkillä ajattelin, että maratonin jälkeen on taas aika keskittyä hetkeksi muihin harrastuksiin. Odotan salille ja ryhmäliikunnan pariin pääsyä. Juoksu on nimittäin lopulta aika yksinäistä hommaa. Parhaimmillaan juuri parasta yksin, mutta pahimmillaan liian yksitoikkoista tällaiselle sosiaalisemmalle ja ihmisten pariin halajavalle 😀 Onneksi Tukholmassa ihmisiä on ympärillä paljon sekä juoksemassa että kannustamassa, joten sen avulla se kymppi kai menee vielä tuohon päälle.

Tiedän jo nyt, että maltan pysyä poissa lenkkipolulta vain muutaman päivän maratonin jälkeen, eikä se ole tarkoituskaan, mutta näiden pitkien lenkkien osalta on nyt muutaman kuukauden tauko paikallaan. Heh, nimittäin samalla lenkillä myös päätin, että seuraava ”kisani” tulee olemaan lokakuussa Vantaalla juostava puolimaraton.

kuva 6

Huomaan, että jännitys alkaa ottaa yliotetta. Kuulostelen jokaista kropan kolotusta ja sykkeen nousua aivan liian tarkasti. Teinkin päätöksen, että alan ottaa iisimmin tästä hetkestä lähtien 😀 Käännän pelon ja jännityksen voitoksi. Hymy huulilla tätä on aina aiemminkin tehty! Pari viimeistä lenkkiä on mennyt vähän kulmat kurtussa, ihan liikaa sykkeitä ja vauhteja tuijotellen. Ei näin!! Ilon kautta ja ilman turhia puristuksia. Vielähän tässä ehtii ajamaan tämän ajatuksen käytäntöön.

Lisäksi sunnuntaina muistin, että ihan paras eväs pitkästä rasituksesta toipumiseen (varsinkin hellesäässä) on mehujää! Se on pari kertaa pelastanut pahimmilta jälkioloilta. Ihan kivan fiiliksen jätti myös Robbie Williamsin keikka eturivistä katsottuna, jonne suuntasin lenkin jälkeen. Ei tämä nyt hassumpaa ole.

kuva 3

kuva 4

p.s. Kiitos kommenteista ja yhteydenotoista noihin hiertymiin liittyen. Aion testata niitä kaikkia! Ne eivät nimittäin ole mikään pikkuvaiva, vaan todella kivuliaita, joita en maratonille vaivoiksi halua.

xx Laura

@juoksujalkaa Facebookissa

@lauraenroth Instagramissa

Yksi kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *