Hae
Juoksujalkaa

Nuuksiossa

Eilen illalla saatiin Heidin kanssa nauttia upeasta syyskuisesta illasta Nuuksiossa. Näitä syksyn aurinkoisia iltoja ehdin jo kaipailla, niissä on jotain erityistä tunnelmaa. Tällä viikolla niitä on ollut tarjolla riittämiin.

Syksy on upeaa aikaa, silloin luonto on ihan parhaimmassa väriloistossa.

Vaikka Nuuksio tuossa suht lähettyvillä sijaitseekin, siellä on tullut käytyä aivan liian vähän. Se on kuitenkin aivan oma maailmansa ja siellä pääsee edes vähän sellaiseen erämaameininkiin, jonne mieli aina välillä halajaa. Välillä ruuhkaiseksi moitittu Nuuksio oli eilen kovin rauhallinen, tosin meidän nauru raikasi pitkin metsiä. Toivottavasti ei liikaa häiritty muita ulkoilijoita… Olimme suunnittelemassa siellä ensi viikolle yhtä työjuttua ja mikä parasta, pääsemme sinne siis ensi viikollakin.

Heidin kanssa saamme tuon ensi viikon työjutun lisäksi toteuttaa aivan mahtavaa projektia keväällä, joka koskettaa monia myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Vielä hetken aikaa on pysyttävä hiljaa asiasta, mutta sitten kun sen aika on, siltä ei voi välttyä kukaan joka blogejamme seuraa! 😉

Ihanaa loppuviikkoa,

xx Laura

@juoksujalkaa Facebookissa

@lauraenroth Instagramissa

Epätoivon hetkiä ja itsensä voittamisen riemua!

*Sisältää mainoslinkkejä

Seuraavassa raportti huikeasta Lidingöloppet -viikonlopusta, joka piti sisällään niin epätoivon hetkiä kuin itsensä voittamisen riemua!

Enpä kesäkuussa tajunnut, mihin lupauduin sen enempää asiaan tutustumatta tai ajattelematta. Kyseessä oli siis sähköpostiin saapunut kutsu Lidingöloppetiin, maastojuoksutapahtumaan Tukholman liepeillä. Matkavaihtoehdoiksi tarjottiin 30 kilometrin matkaa tai 10 kilometrin hyväntekeväisyysjuoksua. Jotenkin tuo 30 kilometriä kuulosti omaan korvaan juuri sopivalta haasteelta itselle ja innostuin perinteisesti tietenkin heti. Matka olisi huomattavasti lyhyempi kuin maraton ja sopivasti pidempi kuin puolikas, jonka olin juossut toukokuussa. Maasto toisi siihen varmasti haastetta, mutta rauhallisella vauhdilla edeten ja pahimmat kohdat voisi vaikka kävellä. Ei kai sitä lyhyemmälle matkalle kannata noin kauas edes lähteä? 😉

Otin silloin Lidingöloppetin instan saman tien seurantaan, mutta tapahtuma tuntui koko kesän ja alkusyksyn niin kaukaiselta asialta, että en sen kummemmin stressannut koko asiaa. Muutamilta tutuilta kuulin, että tämä ei välttämättä olisi mikään ihan läpihuutojuttu, reitti on mäkinen ja kyseessä on oikeasti tosi iso kisa. No, niinhän sitä aina jutustellaan kaikista juoksutapahtumista. Jälkikäteen myös selvisi, että kyseessä oli maailman suurin maastojuoksukisa. Kisan jälkeen sain sähköpostin, jossa mainittiin juoksijoita olleen koko viikonlopun aikana 37 000. Viikonloppu pitää sisällään eri juoksumatkoja eri ikäisille.

En tarkoituksella ikinä tutustu etukäteen tulevaan reittiin tai profiiliin. Onneksi en tehnyt sitä nytkään, olisin todennäköisesti perunut koko homman. 😀

Lähdimme matkaan koko perheen voimin perjantai-iltapäivällä Siljan terminaalista. Suunnitelma ja aikataulu lauantain juoksua varten oli kaikin puolin sujuva. Laivan saapuessa aamukymmenen maissa satamaan, kyyti odotti turvaistuimineen ja vei meidät majoituspaikkaan Bosönin urheiluopistolle. Olin aikataulutettu viimeiseen lähtöryhmään, joka starttasi klo 14.10, joten aikaa oli hyvin. Kävimme heittämässä kamppeet huoneeseen ja käppäilimme muutaman kilometrin matkan suoraan takaisin Lidingövallenin kisakylään hakemaan numerolapun. Kävellen takaisin urheiluopistolle, vaatteiden vaihto ja vähän evästä vielä koneeseen. Alkoi jännittää, sillä kisakylässä oli selvinnyt tapahtuman koko.

ylä- ja alamäkeä

Noin klo 13 maissa lähdimme uudelleen kävellen kisapaikalle ja aikaa piti olla hyvin. Ehtisin hienosti vähän verrytellä ja availla paikkoja, ottaa kuvia lähdöstä ja fiilistellä tunnelmaa. No, ei mennyt ihan noin. Lidingövallenista lähtöpaikalle Koltorpiin olikin matkaa vielä yllättävän paljon, mikä tuli minulle ja muutamalle muullekin kanssakävelijälle yllätyksenä. Tästäkin oli varmasti jossain etukäteen mainittu… Klo 14.08 pari hätäistä kuvaa ja suoraan starttiin – parin minuutin päästä sitä jo mentiin! Eipähän ehtinyt ainakaan jännittää!

Juoksun startatessa huomasi nopeasti, että kyseessä oli päivän viimeinen lähtöryhmä. Maasto oli paikoittain mennyt todella mutaiseksi, mutta maastokisaanhan tässä oli lähdettykin. Sieltä ei saa tulla kengät puhtaana maaliin!

Pari nesimmäistä kilometriä olivat todella ruuhkaisia ja porukka stoppaili jatkuvasti kävelyvauhtiin, olinhan lähtenyt matkaan aivan viimeisten joukossa takarivistä. Oikeastaan koko reitin ajan oli melko ruuhkaista, sillä vaikka joka lapussa isolla etukäteen luki ohjeistus oikealla juoksemisesta sujuvuuden vuoksi, eihän se ikinä niin mene. Sama pätee myös juomapaikoilla, homma ruuhkautuu täysin, kun ihmiset parveilee mukien kanssa, eikä mistään ei pääse ohi. Onneksi maltoin mieleni poikkoilulta, säästyipä nekin voimat myöhemmäksi.

Lyhyesti muotoiltuna reitti oli 30 kilometriä täynnä jyrkkiä ylä- ja alamäkiä. Ja matka tuntui todella pitkältä! Parikymmentä kilsaa sinnittelin jonkunlaisella hölkällä aina ylämäetkin ylös, mutta sen jälkeen oli mäissä luovutettava kävelyyn. Osa ylämäistä oli sen verran jyrkkiä, että juoksu oli todella vaikeaa ja loppua kohti ”vuoret” vain pahenivat. Jyrkät alamäet myös selittävät osaltaan jalkojen kivut jälkikäteen. Ei ole jalat tottunut sellaiseenkaan. Sanotaanko vaikka näin, että pari Malminkartanon sauvarinnetreeniä ei ihan riittänyt. 😀

Matkan varrella oli todella purtava hammasta ja pistettävä kaikki peliin. Pari kertaa mietin, että kaikkeen sitä tuleekin lähdettyä. Onneksi mukana oli pari patukkaa, karkkia ja omat vedet. Pärjäsin niillä hyvin noin puolimaratoniin saakka. Sen jälkeen siirryin järjestäjän eväille: ginger pepsi maistui erinomaiselta ja nautin sitä kaksin käsin joka pisteeltä. Jaloissa painoi, mutta niin ne kilometrit vaan vähenivät yksitellen…

reitti

Ylämäki toisensa jälkeen tuli nitistettyä. Viimeiset viisi kilometriä meni pelkällä sisulla. Maalisuoralle löysin vielä jostain voimaa pieneen loppukiriin ja irvistellen ylitin maalin. Toivottavasti tästä löytyy kuvia. Kaiken kaikkiaan vauhdin ja voimien jako meni nappiin näin jälkikäteen ajateltuna. Näissähän sortuu helposti siihen, että eka kymppi menee niin kevyesti. Paljon reitin varrella näkyikin kävelijöitä myös niillä tasaisilla pätkillä ja toisaalta myös niitä, jotka yrittivät epätoivon vallassa venytellä krampanneita lihaksia takaisin kuntoon.

Ikinä ei ole ollut niin voittajaolo minkään jälkeen! Tai no, ehkä synnytyksen. 😀 Maalissa mietin heti, että voisin helposti juosta vaikka viikon päästä maratonin tasaisella reitillä. Se olisi lastenleikkiä tähän verrattuna!

Vaikka reitti suurimmaksi osaksi meni metsän syövereissä, maisemat olivat paikka paikoin todella upeita. Jälkikäteen harmittaa, että en sillä hetkellä kaivanut puhelinta esiin ja räpsinyt matkan varrelta kuvia, kuten alkuperäinen tarkoitus oli. Siinä reitillä se ei enää kuitenkaan käynyt edes mielessä. Jokainen halukas menkööt siis itse tallentamaan maisemat muistoihin. Itselle ne ainakin jäivät mieleen ja näin juoksun jälkeen voi todeta, että oikein hyvällä ja ikimuistettavalla tavalla.

Reitin varrella kannustus ei hävinnyt yhtään esimerkiksi Tukholman maratonille. Pidän siitä, että kaikkia juoksijoita kannustetaan, eikä tuppisuina odoteta omaa kannustettavaa. Järjestelyt ja huolto toimi hienosti niin lähdössä, reitin varrella kuin jälkikäteenkin. Juomapisteiden lisäksi vessoja olisi ollut hyvin tarjolla ja sieltä löytyi myös lukuisia hieronta- ja ensiapupisteitä. Myös erilaisia laulu-ja soitinyhtyeitä oli mukavasti ja niistä sai voimaa, etenkin kun jouduin tällä kertaa juosta ilman musiikkeja. Jostain syystä Spotify vain lopetti toimimasta ensimmäisten viiden kappaleen jälkeen, vaikka lista oli ladattu toimimaan ilman nettiyhteyttä. Jälkikäteen ajateltuna, oli virkistävää juosta välillä ilman musiikkia; kannustus kuului, tuli vaihdettua muutama sana kanssajuoksijoiden kanssa ja ihan vaan kuunneltua metsän huminaa.

majoitus

Meidän majapaikasta vielä sen verran, että Bosön urheiluopisto sijaitsee Lidingössä ja kisapaikalle oli muutama kilometri matkaa. Kun juoksun jälkeen vielä käveltiin takaisin urheiluopistolle, mittari näytti juoksun lisäksi 8,5 kilometriä kävelyä. Sitähän oli kertynyt huomaamatta!

Urheiluopistolta noin kilsan päässä oli bussipysäkki, jolla päästiin näppärästi sunnuntaina Ropstenin metroasemalle ja siitä Tukholman keskustaan. Ropstenilta olisi ollut myös bussikyyditys Lidingövalleniin ja takaisin, joten siirtymiset oli järjestetty kisaa varten sujuviksi. Meidän paluulaiva lähti vasta sunnuntai-iltapäivällä, joten ehdittiin viettää koko päivä aurinkoisesta Tukholmasta nauttien. Oli siis kaikinpuolin onnistunut reissu!

Vielä kerran, ettei jää epäselväksi: olipahan mahtava kokemus!

Upea reitti, hyvät järjestelyt ja äärimmäinen haaste itselle! En voi kuin suositella lämpimästi. Helposti saavutettavissa oleva juoksu, oikein harmittaa ettei tämä ole niin hyvin suomalaisten tiedossa kuin vaikkapa Tukholman maraton. Senkin muutamaan otteeseen juosseena, tämä oli uudenlainen haaste niin mielelle kuin kropallekin. Toivottavasti mahdollisimman moni innostuu tästä, minäkin harkitsen osallistuvani uudelleen.

Kiitos vielä Lidingöloppetin organisaatiolle mahdollisuudesta kokea tämä hieno juoksutapahtuma, Mårten Boströmille järjestelyistä sekä kaikesta avusta ja Sauconylle Kinvara -kengistä, jotka olivat muuten tähän maastoon juuri oikea valinta.

Syksyistä viikon jatkoa,

xx Laura

@juoksujalkaa Facebookissa

@lauraenroth Instagramissa