Hae
Juoksujalkaa
Kaupallinen yhteistyö

Silmälasien päivitystä: nyt näkyy taas!

Kaupallinen yhteistyö: Specsavers Suomi

Syksyn tullen alkoi näöntutkimuksen tarve kutkutella mielessä. Kun palasin töihin lokakuussa, tarve vaan korostui, kun joka aamu on hypättävä auton rattiin pimeässä aamussa. Tuntui että näkö oli todella heikentynyt.

Olen käyttänyt opiskeluajoista asti epäsäännöllisen säännöllisesti kaukolaseja luennoilla tai autolla ajaessa. Niiden käyttö kuitenkin jäi lähes täysin pariksi vuodeksi äitiyslomalla ja kotona ollessa. Aiemmasta näöntarkastuksesta oli aikaa ehkä noin nelisen vuotta ja näin ollen myös vanhat lasit olivat suunnilleen sen ikäiset.

Sain yhteistyön merkeissä näöntutkimuksen Specsaversin kautta*. Varasin ajan netistä eräälle lauantai-illalle ja astelin sisään. Koko hommaan meni aikaa ehkä noin 15 minuuttia ja mietin itsekseni, miksi en ollut aikaisemmin saanut aikaiseksi… Etenkin kun Specsavers liikkeitä on kattavasti joka reitin varrella.

NÄÖNTUTKIMUS

Näöntutkimus oli laaja ja tulokset käytiin läpi yhdessä. Mielestäni hauskaa oli mm. päästä näkemään oma silmä ruudulta. 😊 Puhtaalta ja hyvältä kuulemma näytti. En ollut aikaisemmissa näöntutkimuksissa törmännyt tähän. Näkö oli pysynyt suhteellisen samana kuin aiemmassa tarkastuksessa, vaikka olin varma, että huonompaan suuntaan oltiin menty. Tarvetta kaukolaseille on, mutta onneksi tarve on vielä suht maltillinen. Lasien käyttötarkoitus pysyy samana eli autolla ajaessa ja kauas katsellessa ja ihan jatkuvaan käyttöön ei ole tarvetta, ellei niin halua.

Suurin muutos tapahtui siinä, että aiemmissa laseissa oli ollut korjaavaa taittoa, joka oli alkanut tuntua vieraalta. Tuntui, että lasit yrittivät vääntää silmiä liiaksi väärään suuntaan ja aiheutti silmille ylimääräistä työtä. Joko tarve on korjaantunut tai sitten se on aikoinaan säädetty hieman liialliseksi, sillä taittoa ei uusiin lasiin tullut ollenkaan. Sen vuoksi lasit tuntuivat heti alkuun luontevilta pitää päässä. Kirkkaalta näytti maailma! 😊

silmäLASIEN VALINTA

Lasien valinta olikin sitten toinen juttu! Valikoimaa on paljon ja kun silmä taas tottui silmälaseihin päässä, alun turvallisten vaihtoehtojen jälkeen teki mieli kokeilla vaikka mitä! Ihania malleja löytyi esimerkiksi Ivana Helsingin mallistosta. Yhdet lasit pysyivätkin heiltä ihan loppuvaiheille asti mukana, mutta päädyin kuitenkin valitsemaan toiset.

Specsaversilla on parasta, kun ei tarvitse valita vain yksiä (olen siinä äärimmäisen huono, kun vaihtoehtoja on noin paljon) vaan ”paketissa” tulee kahdet lasit yksien hinnalla.

Lasit pääsin hakemaan liikkeestä reilu viikko sitten. Päädyin valitsemaan lasit, joista toiset ovat ns. ”turvallisempi” valinta ja toisten kanssa hieman jopa hulluttelin. 😉 Molemmat lasit istuvat päähän kuin nakutettu, eivät valu tai muutenkaan heilu ja laseja hakiessa ne vielä katsottiin tarkasti istuvan omille kasvoille.

Sen lisäksi, että sain oman näköasian hoidettua kuntoon, sain houkuteltua myös miehen hoitamaan armeija-aikaiset, laatikossa vuosia pölyttyneet lasit kuntoon. Miten sinne liikkeeseen onkin niin vaikea kävellä, vaikka koko prosessi on täysin kivuton ja jopa ihan kiva, jonka jälkeen maailma näkyy huomattavasti kirkkaampana! Rillipäinä mennään siis tästä eteenpäin meidän taloudessa.

xx Laura

@juoksujalkaa Facebookissa

@lauraenroth Instagramissa

*Näöntutkimus ja lasit saatu.

Kaupallinen yhteistyö: Specsavers Suomi

2 kommenttia

  1. Tiia - Littlebigthings kirjoitti:

    Hyvännäköiset kehysvalinnat! Itellä ois kanssa lasien uusinta ajankohtaista.

    • juoksujalkaa kirjoitti:

      Kiitos paljon! 🙂 Alkaa omakin silmä tottua taas laseihin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *