Hae
Juoksujalkaa

Mustaherukka-kaurapaistos

Havahduin vasta tänä kesänä, että meillähän on takapihalla mustaherukkapensas, joka suorastaan notkuu valtavan kokoisia mustia viinimarjoja. Kyseessä on selvästi joku jumbolajike ja viime elokuussa muuttohässäkässä totesinkin nopealla silmäyksellä niiden olevan mustia karviaisia. 😀

Tänä kesänä on ollut aikaa maistella marjoja suoraan pensaasta sellaisenaan ja laittaa puuron ja jogurtin/ rahkan sekaan. Laitoin myös satsin sellaisenaan pakastimeen, talven varalle. Olen tottunut syömään paljon marjoja jo pienestä pitäen, lapsuudenkodissa meillä kasvaa kaikki viinimarjat, karviaiset, vadelmat sun muut ja niitä on aina tottunut syömään.

Kyselin kumminkin myös Instan puolella vinkkejä muihin käyttötarkoituksiin ja varmasti yksi yleisimmistä vastauksista oli smoothie. Sinne nämä sopivatkin loistavasti ja uppoavat myös sellaiselle, jonka mielestä muuten viinimarjat ovat turhan kirpeitä.

Yksi vinkki jäi kumminkin erityisesti mieleen ja se oli mustaherukka-kaurapaistos. Ohjeen pohjana toimi Kinuskikissan Nopea marja-kauraherkku. Ohje on tosi samanlainen, mitä olen itsekin tehnyt aiemmin omenoista, mutta marjoihin en ole tajunnut tätä käyttää.

Mustaherukka-kaurapaistos

Voidellun vuoan pohjalle mustaherukoita (tähän käy toki mitkä vaan marjat tai vaikkapa ne omenalohkot). Laitoin sen verran näitä jumboja, että pohja peittyi kunnolla. Tämä lajike on  tosi mehukas, eikä lainkaan niin kirpeä kuin ne pienemmät. Nämä myös ”poksahtavat” helposti uunissa, mikä lisää paistoksen mehevyyttä.

Sekoitin kaurahiutaleiden sekaan fariinisokeria sekä ripauksen vaniljasokeria. Tosi monessa ohjeessa sokerin määrä oli aivan valtava. Tykkään käyttää sekä tässä että omenapaistoksessa voimakkaampaa fariinisokeria, jota tarvitsee käyttää huomattavasti vähemmän kuin normaalia valkoista sokeria. Se tekee myös rapsakamman koostumuksen paistokseen. Sekoitin sulatetun voin (n. 100g) tuon kaiken päälle ja eikun uuniin. Noin 15-20 min 200 asteessa ja viimeiset minuutit grillivastuksella. Tuo rapean pinnan!

Tätä nautittiin meillä turkkilaisen jogurtin kanssa, jota tykkään käyttää myös kaura-omenapaistoksen kanssa. Pakkasin ainekset myös mökkireissun jälkkäriksi, joka oli tosi helppo ja nopea toteuttaa myös mökkiolosuhteissa.

Nam!

xx Laura

Juoksujalkaa Facebookissa

lauraenroth Instagramissa

Kaupallinen yhteistyö

Kesälomapuuhia ja -kuulumisia

Kaupallinen yhteistyö: Stella

Blogi on ollut tauolla heinäkuun helteillä, kuten varmaan joka vuosi. Näillä keleillä on vaan nautittava kesälomasta täysillä ulkona, ruudun tuijottamisen sijaan. Jutun juurta on kerääntynyt vaikka kuinka ja sain teiltäkin Instassa postausideoita, jotka on kerätty visusti muistiinpanoihin. Tulossa siis heti, kun tästä ilmat vähän viilenevät. 🙂

Nyt on kuitenkin lyhyiden lomakuulumisten paikka! Me vietetään kesälomaa täällä koko perheen voimin ja tajuttiin taannoisella Tallinnan reissulla, että siinä taisi olla meidän viimeinen ulkomaanreissu kolmistaan. Muutamia kesälomasuunnitelmia on vielä, vaikka kyllä raskaus jo sen verran painaa, ettei voi enää jatkuvasti hötkyillä. Viime päivinä mittariin kertyneet askelmäärät ovat 10 000 tavoitteen sijaan lähes tuplaantuneet ja sen kyllä huomaa.

Ekalla yhteisellä lomaviikolla keskityttiin enemmän lähipuistoihin, pelattiin jalkapalloa, käytiin Rehndahlin kotieläinpuistossa, Oittaalla ja nikkaroitiin hommia kotona. Tällä viikolla laajennettiin vähän reviiriä. Lintsiltä aloitettiin, jatkettiin parin päivän reissulla Tallinnassa ja eilen vietettiin superkiva päivä Korkeasaaressa. Saatiin vieraiksi mun lapsuudenystävät ja heidän pojat, joten meillä oli kasassa kunnon ryhmä-rämä. Ekaa kertaa toteutettiin tällainen reissu, että oli lapset mukana. Seuraavalla kerralla sitten köörissä on vielä yksi lisää. <3

helpotusta kesäloman helteille

Eiliselle oli sovittu myös meidän heinäkuinen siivouskerta ja olihan se nyt luksusta, kun Stellan siivoajan saapuessa, saatiin lähteä viettämään ulos kesäpäivää ja palatessa meitä odotti siisti koti. Täydellistä laatuaikaa, josta tulikin mieleen, että tässä taas yksi hyvä syy käyttää vaikkapa kertaluonteista siivousta – nimittäin loma-aikana. Todellista helpotusta kesähelteille tai miksei yhtä hyvin talvipakkasille!

Itse muuten ”normaalitilassa” ollessani teen siivouksesta kunnon treenisuorituksen, on se sen verran hikistä puuhaa, varsinkin kesällä. Aina siivousta tehdessä sitä toivoo asuvansa yhdessä tasossa, mutta jos kääntää ajatukset treeniasentoon, tilanne muuttuu heti. Treenivaatteet päälle ja ei muuta kuin imuri käteen ja portaita kipuamaan.

Tällä kertaa oli superkiva, kun saatiin jättää siivoaja tekemään töitä viileään kotiin, saatiin nimittäin odotettu ilmalämpöpumppu asennettua. Se maksoi itsensä takaisin heti ekana yönä, jolloin nukuttiin 9 tunnin yöunet ja itsellä syvää unta kertyi 4,5 tuntia. Ei ihan heti enää tapahdu raskauden tässä vaiheessa.

Yhteinen loma jatkuu vielä reilun viikon verran ja sitten on aika suunnata katseet syksyyn.  Ihania kesäpäiviä sinne ruudun toiselle puolelle!

xx Laura

Juoksujalkaa Facebookissa

lauraenroth Instagramissa