Hae
Juoksujalkaa

Viikko vauvaelämää!

Vihdoin ehdin tännekin kirjoitella kuulumisia, Instassa se on vaan niin paljon nopeampaa. Meillä on takana viikko vauvaelämää pienen tytön kanssa. <3
Kiitos vielä yhteisesti kaikista onnitteluista ja myötäelämisestä.
Varsinaista yksityiskohtaista synnytyskertomusta en ajatellut teidän kanssa jakaa, en tehnyt niin esikoisenkaan kanssa. Palataan kuitenkin hieman viikon takaisiin tunnelmiin… 🙂

Viikko vauvaelämää

Lauantai-aamuna heräsin vaimeisiin supistuksiin klo 04 ja siitä ne jatkuivatkin aina klo 07 asti. Vaikka ne säännöllisiä olikin, yhden aiemman synnytyksen kokemuksella tiesin, että nuo supistukset eivät ole vielä mitään vaan saisin aivan rauhassa jatkaa päivän puuhia. 😉 Lähdinkin siitä aamutuimaan heti pienelle kävelylenkille ja sieltä tullessa supistuksia tuntui aina silloin tällöin, mutta säännöllisyys loppui.
Otin nämä kuvat kävelyllä, sillä ajattelin että haluan myöhemmin muistaa millaiselta näytti ”viimeisellä lenkillä mahan kanssa”.
Seuraava vaihe alkoi klo 16, kun heräsin päikkäreiltä jälleen supisteluihin. Vieläkin vaimeita, mutta siinä vaiheessa ajattelin, että tänään saattaisi olla tosi koitos edessä.
Iltaa kohti supistelut muuttuivat entistä säännöllisimmiksi ja voimistuivat, tässä välissä oltiin vietetty ihan normi päivää, käyty mm. autokaupoilla ja koeajettu yksi auto, myöhemmin illalla kävin vielä Ikeassa jne. 😀
Hieno sateenkaari Ikeasta lähtiessä, tässä kello oli näemmä ollut 19.27.
Klo 21 soitin ensimmäistä kertaa Espoon sairaalaan. Supistukset olivat omasta mielestä vielä vaimeita, mutta ne tulivat säännöllisesti 5 minuutin välein. Helpotin tuskaa suihkulla ja särkylääkkeillä. Tunnissa homma lähtikin rullaamaan nopsasti eteenpäin, klo 22 uusi soitto ja siitä vajaan tunnin päästä ilmoitussoitto, että täältä tullaan! Onneksi vanhempani olivat meillä, joten esikoisen hoitoasioista ei tarvinnut stressata. Se oli tosi iso juttu itselleni, koska sitä olin vähän etukäteen jännittänyt. Ja myös sitä, että synnytys alkaa varmasti illalla/yöllä – ja niinhän siinä sitten tietysti kävi. 🙂
Yhtään myöhempään ei olisi oikein enää lähtöä voinut jättää, mutta sanottava on, että kokemus kyllä auttoi tässä. Loppu onkin historiaa, sillä synnärille kirjautumisen jälkeen vauva oli ulkona jo parissa tunnissa. Ja vaikka kaikki kuulostaa helpolta, matkalle ehti mahtua jos jonkinlaista tapahtumaa ja mutkaa, kipua ja tuskaa. Kaikki meni kuitenkin tosi hyvin ja saatuani pienen, terveen tyttövauvan syliin kaikki aiempi vaan pyyhkiytyi mielestä.
Yö menikin sitten lähes kokonaan valvoessa. Puoli kuudelta päästiin sairaalan perhepesään ja nukuttiin tunnin verran. Seuraava päivä otettiin torkkuja siellä täällä ja lisäksi jäätiin vielä yhdeksi yöksi perhepesään lepäilemään.
Kotiuduttiin siis päivän jälkeen ja siitä asti täällä ollaankin elelty vauvakuplassa. Pari kertaa ollaan nyt jo käyty vähän vaunuttelemassakin ja ihastelemassa noita syyskelejä. Jos nautin ja otin vauva-ajasta kaiken irti vuonna 2016, tämä tuntuu jotenkin vielä kokonaisvaltaisemmalta. Ja onhan mukana nyt myös ihana isoveli, joka on omaksunut roolinsa oikein hyvin.
Ei voitaisi olla onnellisempia. <3
xx Laura
juoksujalkaa Facebookissa
lauraenroth Instagramissa

Äitiysloman ensiajatuksia

Perjantaina alkoi virallisesti äitiysloma ja se starttasi heti neuvolakäynnillä. Tässä toisessa raskaudessa neuvolakäyntejä on jotenkin paljon vähemmän ja niitä oikein odottaa. Toki loppua kohti nekin tapaamiset tiivistävät tahtia.

Nythän ollaan siinä tilanteessa, että vauva voi periaatteessa syntyä koska vaan – tai no, ainakin viimeistään vajaan 7 viikon päästä! Hui! Perjantaina oli vuorossa siis lääkärikäynti ja hieman laajempi tarkastus ja kaikki oli hyvin, joten voi rauhallisin mielin odotella h-hetkeä.

Esikoinen palasi myös viime viikolla päiväkotiin ja arkirytmit pääsee meilläkin taas paremmin käyntiin. Samaan aikaan tosi haikea olo kesän loppumisesta, mutta totta kai odotetaan jo innolla syksyä. Kesä oli osaltaan tosi rankka omalle jaksamiselle ja arkeen paluu myös todellakin toivottava muutos, vaikka raskaushormonit tekikin hommasta vähän vaikeaa ekoina päivinä.

Oma olo on väsynyt ja päivittäin on pakko vetäistä vähintään yhdet päikkärit, että jaksaa. Hullua, miten voimat voi olla näin lopussa tässä toisessa raskaudessa. Ainakin muistelen, etten olisi ihan näin poikki ollut viimeksi, ainakaan näin pitkää aikaa.

kaikista tärkeintä on uni

Mietin tuossa juuri yksi päivä, että muistan jo joulukuulta järkyttävän väsymyksen, joka jatkui tammi-helmikuulle. Sen jälkeen oltiinkin pahassa flunssassa jokunen viikko ja voimat sen vuoksi aivan loppu. Raskauden keskivaiheella tuli vähän aktiivisempi ja vireämpi vaihe, mutta joka jälleen kääntyi järkyttävään väsymykseen ja vetämättömyyteen. Näinhän se tyypillisestikin menee, mutta ero ekaan raskauteen on ollut valtava.

Arvaatte, miten paljon odotan hetkiä synnytyksen jälkeen. Ja joo, tiedän kyllä, että silloin sitä vasta väsynyt onkin yöimetysten ja muiden heräilyjen vuoksi, mutta ei välttämättä. Viime raskaudessa nimittäin koin olevani tosi aktiivinen ja virkeä päivät. Vaikka öisin tulikin valvottua, sain kuitenkin hyvin nukuttua ja maltoin vedellä unia aamulla klo 10-11 saakka, heti jos vauva vaan antoi. Ja usein antoi. Olen usein sanonut, että se oli vauvavuoden osalta oma pelastus. En kokenut niistä unista yhtään huonoa omaatuntoa, päinvastoin! Silloin pitää nukkua, kun siihen on mahdollisuus. Kaikista tärkeintä on uni.

Haha, mitä tulee jaksamiseen… meillä esikoinen kertoo naapureillekin, että sitten kun äitin masusta on tullut vauva pois, äiti jaksaa taas juosta minun perässä! 😀

Toivoa siis sopii, että löydetään tulevan vauvan kanssa myös yhteinen unirytmi, näistä kun ei voi koskaan etukäteen tietää… 😉

xx Laura

Juoksujalkaa Facebookissa

lauraenroth Instagramissa

Kuvat:  Niina Mäenpää