Hae
Juoksujalkaa

Saucony Mad River TR 2 – maastojuoksukengät

Sain testiin Saucony Mad River TR 2  maastojuoksukengät*. Kengissä on melko maltillinen pohjan kuviointi, joten mielestäni ne sopivat hyvin kaltaiselleni juoksijalle, joka yhdistelee lenkeillä erilaisia maastoja ja alustoja. Kenkien mukana tuli nastapaketti eli nämä maastojuoksukengät muotoutuvat maastosta vaikkapa jääkelille. Katsotaanpa tarkemmin, mistä on kyse.

Saucony mad river tr 2 maastojuoksukengät

Kuten olen aiemminkin todennut, itselläni harva lenkki on sellainen, jossa juoksisin ainoastaan yhdellä alustalla. Kaltaiselleni asvaltti-hiekka-polku-metsäjuoksijalle kengiltä vaaditaan mm. vaimennusta asvaltilla, pitoa poluilla ja kallioilla, vakautta metsissä jne. Omistan muutamat maastojuoksukengät, mutta jollain tapaa nämä Sauconyn kengät tuntuvat helpoilta juuri tällaiselle monipuoliselle lenkkeilijälle. Ne eivät tunnu kolhoilta ja kovilta jalassa ja ne pärjäävät lähes alustalla kuin alustalla. Testijuoksujen jälkeen sanoisin, että ovat melkeinpä parhaimmillaan kovemmilla alustoilla, ainakin verrattuna kovin mutaisiin maasto-olosuhteisiin, joita en kengillä testannut ja joita en maastokengiltä haekaan.

Pohjan kuviointi on melko matala ja antaa näin mahdollisuuden juosta ainakin omat lenkit monipuolisesti vaihtuvissa maastoissa. Kengän pohjissa on merkityt kohdat nastojen asentamiselle ja nastapaketissa pääsy hyvin selkeään asennusvideoon. Katsotaan miten käy, jos ja toivottavasti kun tulee aika asentaa nastoja.

Kenkiä jalkaan vetäessä huomaa heti niiden hyvän istuvuuden, joka on sukkamaisen iltin ansiota. Tämä takaa myös sen että kenkiin ei pääse maastolenkeillä lentelemään kiviä, käpyjä ja männynoksia. 🙂 Lisäksi nauhoituksella saa muokattua päällisosaa napakammaksi. Nauhoille löytyy totta kai maastojuoksukengille tyypillinen pujotuslenkki, joka estää niiden tarttumisen maastossa. Lesti tuntuu hieman leveähköltä, mutta jalkani eivät pääse vaeltamaan kengän sisällä. Juostessa kenkien vaimennus tuntuu hyvältä ja askel joustavalta, mutta siinä tuntuu myös matalaprofiilisuus (4 mm drop). Tämä saattaisi kostautua pitkillä asvalttipätkillä. Kenkien paino 275g.

Näissä maastojuoksukengissä ei ole vedenpitävää kalvoa, mitä jäin kaipaamaan ehkä eniten sillä ajatuksella, että näistä saa talveksi muokattua nastakengät. Vedenpitävyys lisää osaltaan myös lämpöä ja toisaalta mahdollisuuden juosta vapaasti myös niillä loska-/ jääkeleillä. Toisaalta kengissä on päällinen, joka sitoo vain vähäisen määrän vettä ja kosteutta. Se jää nähtäväksi, millaiseksi pito muodostuu nastojen laiton myötä. Voi että kun toivon ja odotan kunnon talvijuoksukelejä!

xx Laura

*kengät saatu

Juoksujalkaa myös Facebookissa & Instagramissa

Kaupallinen yhteistyö

Syksyn varustehankinnat kuntoon – sis. arvonnan!

Kaupallinen yhteistyö: On Running Suomi

Syyskuun eka päivä ja nyt on aika laittaa syksyn varustehankinnat kuntoon! Syksyn tullen ulkoilusta tulee väistämättä pimeämpää ja märempää, se kuuluu vuodenaikaan. Sitä ei kannata jäädä voivottelemaan sen enempää vaan tehdä muutama täsmähankinta ja nauttia ulkoilusta säällä kuin säällä.

VARUSTEHANKINTASUOSITUS SYKSYKSI

Olen saanut jo muutamia kyselyitä sadekelin juoksukengistä ja olen suositellut omasta mielestäni parhaita vedenpitäviä kenkiä, joista kirjoitin pari vuotta sitten. Mulla tulee blogissa ja Instagramissa syksylisin aina varustekyselyissä selvä piikki, enkä ihmettele. Toimivat varusteet tekee liikkumisesta niin paljon miellyttävämpää!

Edelleen suosittelen yhdeksi syksyn täsmävarustehankinnaksi On Cloud Waterproof kenkiä. Nuo aiemmassa kirjoituksessa olevat mustat Cloudit alkavat olla jo itsellä puhkipidetyt, mutta katsokaas, mitkä upeat uutuudet saapuivat testiin. Kyllä voi kengät olla kauniit!

Näissä(kin) kengissä kuitenkin ulkonäön edelle menee ehdottomasti kenkien käyttömukavuus, keveys, istuvuus ja rullaavuus. Itsellenikin selvisi vasta, että kyseessä ovat maailman kevyimmät tuetut vedenpitävät juoksukengät. Eikä ihme, sen kyllä tuntee käytössä! Usein vedenpitävillä kengillä on taipumus olla jäykät ja kolhot. Kengät sopivat mielestäni syksyn ja märän talven juoksulenkeille, mutta myös ihan jokapäiväiseen ulkoiluun.

Cloudit on niin helppo vetäistä jalkaan ja lähteä ulos. Kengissä on joustava pikanauhoitus, joka pitää kengät napakasti paikoillaan ja mukautuu kunkin jalkaan sopivaksi. Jalkoihin ei tarvitse pimeällä katsella, sillä näissä kengissä ei varpaat kastu lätäköissä. Kengät pitävät myös tuulen, mutta ne hengittävät, eikä jalat pääse hikoilemaan. Ja mikä tärkeintä, näissä on kunnon heijastimet, jotka pitävät lenkkeilijän turvassa pimeällä.

Loppuun paras osuus; suuntaa äkkiä Instagramiin @lauraenroth tai jätä puumerkkisi alle kommentteihin. Saan arpoa yhdet On Cloud Waterproof kengät yhteistyössä On Running Suomen kanssa. Arvonta on voimassa sunnuntaihin 6.9.2020 klo 22 saakka.

Pirteää syyskuun alkua!

xx Laura

Juoksujalkaa Facebookissa & Instagramissa