Hae
Juoksujalkaa

Kevään kenkäuutuudet testissä!

Sain alkuvuodesta kunnian olla jälleen mukana tekemässä Sport-lehden kevään kenkätestiä. Tämä on muodostunut jo klassikoksi vuosien varrella ja itse aina innolla jo odotan alkuvuotta. Tänään ilmestyneestä Sport-lehdestä nyt löytyy sitten tuo uutuuskenkien testailusta. 🙂

Tänä vuonna mukana oli kuudelta eri merkiltä lenkkarit, jotka kaikki sopivat neutraalisti askeltavalle. Mukana on aina perinteisesti sekä tuetumpaa ja vaimennetumpaa että myös kevyttä ja vauhdikkaampaan menoon suunnattua mallia.

Lehtijuttuun on aina valitettavan pieneen tilaan ja merkkiin mahdutettava kaikki olennainen sanottava, vaikka jokaisessa kengässä olisi paljon enemmän kerrottavaa ja kuvattavaa itse testeistä. Joten kyselkää ihmeessä lisää, jos joku malli noista erityisesti kiinnostaa! Yritän aina tehdä kengistä kattavan testin; juosta erilaisilla alustoilla, eri keleillä ja erilaisia treenejä, jotta voisin mahdollisimman hyvin analysoida, mihin tarkoitukseen kengät parhaiten sopivat ja kenelle.

Olennaista testeissä ei ole antaa kengille arvosanoja tai löytää parhaita tai huonoimpia, sillä kengät jotka sopivat täydellisesti mun jaloille, voivat olla täysin sudet toiselle.

Näiden kenkien lisäksi tällä hetkellä testissäni on muutamia kevään uutuuksia New Balancelta sekä On Runningilta. Näistä kirjoitan erikseen, kunhan saan vielä hieman enemmän kilsoja ja kertoja alle, sillä nuo Sportin kengät menivät priolistalla ekaksi. 🙂

Mutta just nyt suuntaan äkkiä lenkkipolulle, koska eihän tuota säätä vaan voi millään vastustaa!!

xx Laura

@juoksujalkaa Facebookissa

@lauraenroth Instagramissa

Vahvaa mutta kevyttä tukea: New Balance Rubix

Sain testiin New Balancen 800-sarjan uudenlaista tukea tarjoavat Rubix -juoksukengät.* 800-sarja pitää sisällään tuetut ja vaimennetut kengät.

New balance rubix

Mielenkiintoinen uusi tuttavuus, erityisesti pronaatiotukea tarvitsevalle. Itse käytän pääosin neutraaleja kenkiä, eikä pronaatiotukeen ole varsinaisesti tarvetta, mutta testilenkit näillä kengillä ovat tuntuneet  tosi hyviltä. Se mikä itselleni kengissä on erityisen mielenkiintoisinta, on niiden keveys, vaikka tuki näissä onkin vahva. Ajatuksena oli käyttää näitä pidemmillä lenkeillä, mutta olen tähän mennessä juossut näillä kaikkea 5km ja 12 km väliltä.

Rubixin välipohja on uuden välipohjamateriaalin avulla saatu 32% kevyemmäksi kuin standardia välipohjamateriaalia käytettäessä.

  • Paino 255g
  • Drop 8 mm

istuvuus

Istuvuus on kengissä hyvä ja päällinen neulottu, saumaton ja siten hankaamaton. Olisin itse saanut valita näistä yhden pienemmän koon, sillä kuten aiemmin kirjoitin, olen kamppaillut oikean koon löytymisen kanssa. Ennen raskautta ja synnytystä koko oli New Balancelta 38, näiden aikana se kasvoi 39 ja on nyt taas palannut vanhaan 38. Nyt näissä kengissä koko olisi saanut olla ehdottomasti 38. Lesti tuntuu aavistuksen leveältä, mutta siihen voi osasyynä olla myös tuo aavistuksen väljä koko pituussuunnassa.

Pohja on sopivan jäykkä ja vakaa, mutta sen rakenteen ansiosta rullaava. Itse tykkään kenkien joustavuudesta ja monikäyttöisyydestä. Omat lenkit saattavat pitää tällä hetkellä sisällään kaikkea muutakin, fiiliksen mukaan. Välillä vastaan tulee portaita, välillä on mukava sprinttailla mäkiä, välillä tehdä lihaskuntoa. Rubixit ovat lunastaneet näissä yhdistelmätreeneissäkin paikkansa.

Käyttö

Koska päätarkoitus itselläni on Rubixien suhteen rauhalliset pidemmät lenkit, kokoero ei ole niin mittava, etteikö kengillä pystyisi juosta, mutta itse pidän napakan koon kengistä. En osta juoksukenkiä ”perinteisellä” ajatuksella, että varpaisiin pitää jäädä 1,5cm tilaa. Pidän siitä, kun juoksukengät istuvat jalkaan kuin sukka, eikä kärkeen jää juurikaan tilaa. Maratonia juostessa jätin kärkeen enemmän tilaa, sillä jalat turpoavat pitkän matkan aikana.

Rubixit sopivat erityisesti asvaltille tai tasoittuneelle hiekkatielle, sillä pohjan kuvioinnin vuoksi irtokivet ja kepit saattavat tarttua pohjaan kiinni. Tämän olen huomannut poluille eksyessä. Asvaltille ne soveltuvat parhaiten myös siksi, että niiden tuki ja vaimennus sopii kovaan alustaan parhaiten. Juoksuaskel säilyy vakaana, mutta askel rullaa mukavasti.

xx Laura

@juoksujalkaa Facebookissa

@lauraenroth Instagramissa

*kengät saatu.